Yhteystiedot:
    • Markku Väisänen
    • 014-584 120
 

Neste Lintulahti Ahvenpilkki 2012

Neste Lintulahden Ahvenpilkki järjestettiin 31.3.2012 kahdeksannen kerran Konginkankaan Lintulahdessa. Sää oli erinomainen; Aurinko paistoi, muutama aste pakkasta ja kevyt tuuli puhalsi raikkaasti pohjoisesta. Jää oli erittäin hyvässä kunnossa, lunta ei ollut lähes ollenkaan eikä vettä noussut kilpailun aikana haittaamaan. Kiitos tästä kuuluu talkooporukalle Harri Tossavainen, Matti Turpeinen ja Alpo Juntunen.

Kilpailun alettua kymmeneltä nähtiin punnituksessa ensimmäisen puolen tunnin aikana useita suuria ahvenia. Myös lasten sarjassa nousi useita kohtalaisen kokoisia ahvenia. Kilpailun edettyä puoleen väliin oli kärkiviisikossa kaikki ahvenet yli 250 grammaisia. Aikuisten sarjan voittaja Jussi Matilainen säilytti 446 gramman ahvenellaan ykköspaikkansa kilpailun loppuun saakka.

Kilpailu päättyi klo 14.00, eikä sen jälkeen tullut kaloja punnitukseen. Dramatiikkaa nähtiin välittömästi punnituksen päätyttyä klo 14.15, sillä sijan 4. jakoi kaksi kilpailijaa. Rehdissä urheilijahengessä kilpailijat pääsivät yhteisymmärrykseen, kumpi saa kämmentietokoneen ja kumpi uniikin moottorisahan.

Tapahtuma keräsi laajalti osanottajia sekä yleisöä, kauimmat heistä olivat Virosta ja Venäjältä. Pilkkijöitä oli yhteensä yli 650, yleisö mukaanlukien reilun toistatuhatta. Voi siis todeta, että hetkellisesti Konginkankaan väkiluku lähes tuplaantui. Tapahtuma käytiin hyvässä hengessä eikä järjestyshäiriöitä ilmennyt. Kilpailunjärjestäjä Markku Väisänen kiittää paikalla olleita ja onnittelee voittajia.

Palkinnot jaettiin seuraavasti:

1. Jussi Matilainen, 446 grammaa
2. Riku Oikarinen, 285 grammaa
3. Toni Kananen, 276 grammaa
4. Paula Hiironen, 269 grammaa
5. Jarno Saarinen, 269 grammaa

Perinteinen Ahvenpilkki 31.3.2012 klo 10-14.

Palkinnot

palkinnot

Ensimmäinen palkinto Suvin pulpettivene 4180R Yamahan 20hv nelitahtimoottorilla

Katso lisätietoja veneestä

Toinen palkinto Luxor 32" taulutelevisio, USB-tallennus ja kaapeli- sekä antenniverkon viritin

Kolmas palkinto Acer minikannettava

Neljäs palkinto Tablet-mallinen kämmentietokone, 7" näytöllä, Android-käyttöjärjestelmällä ja 4GB muistilla

Viides palkinto Uniikki Karhun logolla varustettu moottorisaha

 
       
webdesign: Tiia Rantanen